keskellä ihmettä

Haluisin niin vaan takaisin Haminaan. Aluksi täällä oli kivaa, mut nyt alan olla vaan tympäämtynyt. Ei täältä vaan saa samanlaista fiilistä.

Ihmisten suunnaton kiire joka paikkaan on ärsyttävää, vaikka huomaa itsekin mukamas olevan yhtä kiireinen, kun lähtee aamulla vaikka liikenteeseen. Miksi kaikki haluavat kiirehtiä vaikka aikaa olisi kuinka paljon ja sillä seuraavalla kolmen minuutin päästä tulevalla ratikallakin kerkeisi? Ei tarvitsisi ottaa riskiä ja juosta punaisia liikennevaloja päin..

Sitten on tää yks sankari, josta aattelin ensin, että se on jotain niin mahtavaa ja kyllähän se tavallaan onkin. Mutta nyt musta tuntuu, että olen vaan ahdistunut henkilöstä. En koko ajan, välillä. Välillä kun multa kysytään kysymyksiä mihin en haluasi vastata, enkä ole valmis vastaamaan. Toisaalta en voi kieltää, ettenkö kuitenkin nauttisi seurasta. Välillä tunnen vaan niin suurta painostusta, mikä saa mut ahdistumaan. Enkä osaa oikein kertoa ''huonoista'' fiiliksistä, koska sehän saattaisi loukata.

Kuitenkin taas huomenna tai ylihuomenna varmaan mun fiilikset on täysin erit, ainakin tän kaupungin suhteen. Mutta annan itselleni tilaisuuden vaihtaa mielipidettä vaikka sata kertaa päivässä, jos se helpottaa mun oloa.